Ruoantuotannon tulevaisuus

YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö julkaisi viime vuonna kiintoisan raportin maailman ruoantuotannon tulevaisuudennäkymistä otsikolla "Wake up before it's too late". Raportin loppupäätelmä oli seuraavanlainen: tarvitaan nopeita, radikaaleja muutoksia tavanomaisesta, suuria ulkoisia panoksia vaativasta monokulttuuriviljelystä kohti pienipiirteistä ja pienimuotoista uudistavaa, paikallista maataloutta. Myös maailman kauppajärjestelmiä on muokattava tukemaan tällaista kehityssuuntaa. Raporttiin pääset tutustumaan tästä.

Tällä hetkellä ruoantuotantomme on kestämättömällä pohjalla - öljyä muutetaan ruoaksi huonolla hyötysuhteella, eroosio ja maaperän ravinneköyhtyminen vaivaavat kun eloperäisen aineksen sijaan maahan palautetaan lähinnä vain typpeä, ehtyvää fosforia ja kaliumia kemiallisessa muodossa - ja nämäkin ravinteet huuhtoutuvat osin pelloilta vesistöihin. Monokulttuuripelloilla mellastavia hyönteisiä ja tauteja hillitään myrkyillä, jotka ovat tuholaisten lisäksi haitallisia meillekin. Luomuviljely on askel parempaan, mutta on pääosin pohjimmiltaan samaa monokulttuuria kuin tavanomainenkin viljely, etenkin kun talouden intressien palvelemiseksi toimintaa pyritään koko ajan "tehostamaan" ja tilakokoja kasvattamaan. Raportissa oltiin hyvin huolissaan vapaakauppasopimuksista, jotka hyödyttävät suuria monikansallisia yhtiöitä ja heikentävät pienviljelijöiden asemaa markkinoilla. Velkakierre aina vain uusien valtavien koneiden ja laitteiden hankinnasta pysyäkseen mukana näissä vaatimuksissa ja vääristyneessä kilpailussa on kuristavaa ja todellinen haaste sekä este uudistumiselle. Olisi kiintoisaa tietää moniko nykymaanviljelijä taipuu politiikan ja talouden ehdoilla pyörivässä tukiviidakossa siihen, että toimii eri tavalla kuin sisimmässään haluaisi? Voisimmeko yhdessä tehdä asialle jotain?

YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö listasi tärkeimpiä muutoksen askelia, joita ovat mm.:

• maaperän hiilipitoisuutta lisätään, kasvien ja karjan tuotanto yhdistetään, lisätään peltometsäviljelyä ja luonnonkasvillisuuden sisällyttämistä viljelykokonaisuuksiin
• pyritään suljettuihin ravinnekiertoihin
• vähennetään ruokaketjussa syntyvää hävikkiä
• muutetaan ruokailutottumuksia ilmastoystävällisemmiksi
 

Käytännön toimia tarvitaan, vaikka siirtymä uudenlaiseen viljelytapaan vaatii opettelua. Peltometsäviljely olisi meillä Suomessakin kehittämisen arvoista laajemmassakin mittakaavassa - Kirsi Koivulan opinnäytetyöhön "Peltometsäviljely mahdollisuutena tulevaisuuden Suomessa" kannattaa tutustua! Peltometsäviljelystä ja permakulttuurista ylipäätään löytyy kaikkea mielenkiintoista myös Pohjoinen permakulttuuri -blogista.

Laajamittainen siirtyminen paikalliseen puutarhaviljelyyn vastaisi tähän globaaliin haasteeseen siitä, miten samalla maapinta-alalla ruokitaan kestävästi maapallon vielä ainakin toistaiseksi kasvava väestö. Itse koen miellekkäimmäksi aloittaa paikallistasolta tietotaidon kerryttämisestä ja toivoa, että inspiraatio sekä hyväksi havaitut toimintatavat leviävät pian kulovalkean lailla. Niin kaupungeissa kuin maaseudullakin on hurjasti puutarhaviljelyyn valmiiksi soveltuvaa maata. Näen joka puolella potentiaalista monimuotoisen viljelyn alaa, ja tasaisen ankeita pihanurmikoita, golfkenttiä ja monokulttuuripeltoja katsellessani mietin, miten ja milloin trendi saataisiin käännettyä - että voisimme olla ja elää terveissä, monimuotoisissa puutarhakulttuuriympäristöissä! Puutarhakyläajatus on visio tulevaisuuden elinmallista. Ja tulevaisuus on täällä jo nyt!

Visio permakulttuurisesta yhteisökylästä

Viime vuodet ajatuksissa on kypsynyt elinmalli, jollaista haluaisin tuoda Suomeenkin yhtenä vaihtoehtona kestävän, terveen ja onnellisen elämän järjestämisessä. Venäjällä ja muuallakin vastaavaan ajatukseen perustuvia yhteisökyliä on paljon - ajatuksena on luoda kotitila, kestävää hyvinvointia ja kulttuuria. Venäjän kotitilaliikkeestä on kirjoitettu suomeksi esimerkiksi täällä.

Puutarhakylä koostuisi noin hehtaarin elinpiireistä. Perusajatuksena on luoda luonnonmukainen, monimuotoinen puutarhaparatiisi, jossa kukin pitää huolta omasta elinpiiristään ja elää tiiviissä yhteydessä ja vuorovaikutuksessa sen kanssa. Kukin voisi rakentaa pienen asumuksen ja luoda puutarhan. Kyläyhteisössä olisi myös yhteisiä alueita, joiden laajuus ja käyttötarkoitus mukautuisivat kulloinkin asukkaiden toiveisiin ja tarpeisiin ympäristön asettamissa puitteissa. Tällainen elinmalli yhdistäisi yhteisöllisyyden ja yksityisyyden; mahdollisuus yhteistyöhön ja synergiaan sekä toisaalta selkeään henkilökohtaiseen elinpiiriin sekä siteeseen ja yhteyteen maahan. Kylä voisi syntyä jonkun vanhan (autioituneen) tilakeskuksen ympärille, ja mahdollisia vanhoja rakennuksia voisi käyttää siirtymävaiheessa asuintiloina ja myöhemmin yhteistiloina. Yhden kyläkokonaisuuden vaatima maa-ala voisi olla 50-100 ha, ympärillä metsää, josta käytettäisiin maltillisesti se, mitä tarvittaisiin polttopuu- ja rakennusmateriaalitarpeiksi jatkuvan kasvun periaatteella.

Ajatuksena on luoda kokeelliset puitteet paikkaan sitoutuneelle ja luonnon kiertokulkua mukailevalle elämäntavalle, jossa kasvetaan ja opitaan jatkuvasti. Taustalla on permakulttuurinen ajattelu, jossa paikalliset luonnonolosuhteet ja prosessit ovat toiminnan ja suunnittelun lähtökohtana, ja jossa ei vain minimoida ekologista jalanjälkeä, vaan pyritään maksimoimaan ns. ekologinen kädenjälki – hyödylliset vaikutukset ja kerrannaisvaikutukset luontoon ja ympäristöön sekä ihmisiin. Tavoitteena on etsiä ja löytää sellaisia elintapoja, jotka tuottavat kestävää hyvinvointia ja runsautta niin ihmisen kuin luonnonkin näkökulmasta, ja joita voisi soveltaa laajemmassakin mittakaavassa etsiessämme tapoja elää tällä maapallolla tuhoamatta itseämme ja ympäristöämme. Kylä toimisi inspiroivana koulutus- ja oppimisympäristönä esimerkiksi luonnonmateriaalirakentamisen, puutarhanhoidon, permakulttuurin, kädentaitojen, luonnontuntemuksen, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, kansanperinteen jne. saralla.

Rakentamisen sekä energian- ja ruoantuotannon suhteen keskiössä olisivat paikallisuus, oma- ja yhteisvaraisuus ja matalan teknologian ratkaisut, joskin tilaa ja tarvetta olisi myös luoville, kokeellisille kotitarveratkaisuille. Rakentamista toteutettaisiin käyttäen mahdollisimman pitkälle paikallisia ja kierrätettyjä resursseja sekä paikallista, uusiutuvaa energiaa (etenkin käsi-/talkootyövoimaa). Rakennusten sijoittelulla ja suunnittelulla pyrittäisiin minimoimaan lämmitysenergian tarve hyödyntäen paikallisia mikroilmastoja ja suoraa aurinkoenergiaa. Yhteistyö esimerkiksi paikallisten rakennus-, energia- ja puutarha-alan sekä ympäristöalojen oppilaitosten tai muiden vastaavien tahojen kanssa voisi olla hedelmällistä ja inspiroivaa kaikille osapuolille.

Edelläkin kuvattu kurssi- ja koulutustoiminta, puhepiirit, talkoot ja naapuriapu, erilaiset vuodenkiertoon liittyvät juhlat sekä pitkällä tähtäimellä esimerkiksi oman koulun perustaminen olisivat varteenotettavia mahdollisuuksia. Päätöksentekoa yhteisiin asioihin liittyen harjoitettaisiin sosiokraattisin menetelmin. Kukin huolehtisi omasta toimeentulostaan, ajatuksena kuitenkin ”enemmän vähemmällä” – paikallinen vaihtotalous ja pienimuotoinen yritystoiminta kotitarveviljelyn ohella riittäisivät pitkälle, kun elinkustannukset pyrittäisiin minimoimaan ja tarpeet tyydyttämään paikallisesti. Kylä ja sen asukkaat toimisivat paitsi perinteisen tiedotaidon ylläpitäjinä ja jakajina, myös aktiivisena osana kulttuurin muutoksen edistämistä osoittaen, että ihminen voi luoda monimuotoisuutta ja hyvinvointia, joka kumpuaa muusta kuin kulutuksesta ja omistamisesta. Vaatimaton ja luonnonmukainen elämä voi kokonaisuudessaan olla rikasta ja merkityksellistä. Runsauden kulttuuri syntyy luottamuksesta, kiitollisuudesta, arvostuksesta, irti päästämisestä ja virran mukana kulkemisesta, jakamisesta sekä yhteistyöstä.

Ajatuksena olisi myös, ettei maata tarvitsisi ostaa eikä myydä, vaan jokaisella olis perusoikeus pitää huolta hehtaaristaan ja elättää itsensä siitä. Syksyllä 2014 Salon Polkuja kohtuuteen -kansalaisseminaarissa (järjestäjänä Salon TaKoPaja) kypsyi ajatus uuden säätiön perustamisesta. Suomessa on jo luonnonperintö- ja luonnonmetsäsäätiö, jotka hankkivat lahjoitusvaroin metsää suojeluun (hyvään tarkoitukseen) - tarvetta olisi "Elämänsuojelun säätiölle" tai "Kotitilasäätiölle", jonka kautta hylätyt tilat ja lepäävät pellot voitaisiin asuttaa ja herättää henkiin ja rakentaa kestävää kulttuuria ilman tarvetta ostaa ja omistaa maata. Miten tämä käytännössä toteutetaan - osaisitko sinä auttaa? Tai olisitko valmis lahjoittamaan palan valoisampaa tulevaisuutta?

Muutoksen tuulia

Blogi on elänyt muutaman vuoden hiljaiseloa, mutta tuntuu siltä, että nyt on aika herättää se henkiin ja antaa virran viedä uuteen suuntaan!

Elämme valtavien, nopeiden muutosten aikoja. Tämä trendi konkretisoituu omassa elämässä ja muutoksen tuulet puhaltavat välillä sellaisella voimalla, että hirvittää - mutta onneksi samalla myös hymyilyttää. Viimeisimmän vakituisen asunnon irtisanomisesta on nyt kulunut vuosi, ja on ollut aika opetella luottamaan itseensä, elämään ja kanssaihmisiin. Ensimmäinen askel uuteen suuntaan, elämän virran vietäväksi, on se kaikkein suurin ja vaikein, mutta rohkeus ja irti päästäminen palkitsee kyllä. On ollut mielenkiintoista kokeilla miten täällä Suomessa eläminen onnistuu ilman vakituista asuntoa ja säännöllisiä tuloja. Ystävät, joita on voinut ruokaa ja asumista vastaan autella ja oppia samalla tärkeitä käytännön taitoja; ystävät, joiden kanssa ajan jakaminen rikastuttaa elämää enemmän kuin mikään rahasumma; ihmiset jotka ottavat peukalo pystyssä tien poskessa seisovan matkalaisen kyytiinsä; kaupat, jotka heittävät pois valtavia määriä syömäkelpoista ruokaa; luonto, joka tarjoaa auliisti antimiaan; nämä kaikki ovat opettaneet elämästä valtavasti ja mahdollistaneet sen, että jakamalla ja laittamalla hyvän kiertämään voi elää vähävaraista mutta sitäkin rikkaampaa ja antoisampaa elämää.

Vapaana virran kantamana toivon sen kuitenkin pian vievän juurtumispaikkaan, jossa voi alkaa soveltaa oppimaansa ja kehittämään tärkeinä kokemiaan asioita, kuten polykulttuurista puutarhaviljelyä, kestäviä energiantuotanto- ja rakennustapoja ja uudenlaista, kokonaisvaltaista runsauden kulttuuria, jossa talouden sijaan keskiössä on elämän ylläpitäminen ja kunnioittaminen. Juurtuminen ei kuitenkaan tarkoita pysähtymistä - kaikki me opimme, kasvamme ja uudistumme joka päivä läpi elämän.

Toivon, että tämä blogi herättää inspiraatiota ja pysäyttää kysymään: "Mitä minä voin tehdä paremman ja onnellisemman maailman edistämiseksi ja käyttää kykyjäni sekä luovuuttani palvellakseni yhteistä hyvää?"