Visio permakulttuurisesta yhteisökylästä

Viime vuodet ajatuksissa on kypsynyt elinmalli, jollaista haluaisin tuoda Suomeenkin yhtenä vaihtoehtona kestävän, terveen ja onnellisen elämän järjestämisessä. Venäjällä ja muuallakin vastaavaan ajatukseen perustuvia yhteisökyliä on paljon - ajatuksena on luoda kotitila, kestävää hyvinvointia ja kulttuuria. Venäjän kotitilaliikkeestä on kirjoitettu suomeksi esimerkiksi täällä.

Puutarhakylä koostuisi noin hehtaarin elinpiireistä. Perusajatuksena on luoda luonnonmukainen, monimuotoinen puutarhaparatiisi, jossa kukin pitää huolta omasta elinpiiristään ja elää tiiviissä yhteydessä ja vuorovaikutuksessa sen kanssa. Kukin voisi rakentaa pienen asumuksen ja luoda puutarhan. Kyläyhteisössä olisi myös yhteisiä alueita, joiden laajuus ja käyttötarkoitus mukautuisivat kulloinkin asukkaiden toiveisiin ja tarpeisiin ympäristön asettamissa puitteissa. Tällainen elinmalli yhdistäisi yhteisöllisyyden ja yksityisyyden; mahdollisuus yhteistyöhön ja synergiaan sekä toisaalta selkeään henkilökohtaiseen elinpiiriin sekä siteeseen ja yhteyteen maahan. Kylä voisi syntyä jonkun vanhan (autioituneen) tilakeskuksen ympärille, ja mahdollisia vanhoja rakennuksia voisi käyttää siirtymävaiheessa asuintiloina ja myöhemmin yhteistiloina. Yhden kyläkokonaisuuden vaatima maa-ala voisi olla 50-100 ha, ympärillä metsää, josta käytettäisiin maltillisesti se, mitä tarvittaisiin polttopuu- ja rakennusmateriaalitarpeiksi jatkuvan kasvun periaatteella.

Ajatuksena on luoda kokeelliset puitteet paikkaan sitoutuneelle ja luonnon kiertokulkua mukailevalle elämäntavalle, jossa kasvetaan ja opitaan jatkuvasti. Taustalla on permakulttuurinen ajattelu, jossa paikalliset luonnonolosuhteet ja prosessit ovat toiminnan ja suunnittelun lähtökohtana, ja jossa ei vain minimoida ekologista jalanjälkeä, vaan pyritään maksimoimaan ns. ekologinen kädenjälki – hyödylliset vaikutukset ja kerrannaisvaikutukset luontoon ja ympäristöön sekä ihmisiin. Tavoitteena on etsiä ja löytää sellaisia elintapoja, jotka tuottavat kestävää hyvinvointia ja runsautta niin ihmisen kuin luonnonkin näkökulmasta, ja joita voisi soveltaa laajemmassakin mittakaavassa etsiessämme tapoja elää tällä maapallolla tuhoamatta itseämme ja ympäristöämme. Kylä toimisi inspiroivana koulutus- ja oppimisympäristönä esimerkiksi luonnonmateriaalirakentamisen, puutarhanhoidon, permakulttuurin, kädentaitojen, luonnontuntemuksen, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, kansanperinteen jne. saralla.

Rakentamisen sekä energian- ja ruoantuotannon suhteen keskiössä olisivat paikallisuus, oma- ja yhteisvaraisuus ja matalan teknologian ratkaisut, joskin tilaa ja tarvetta olisi myös luoville, kokeellisille kotitarveratkaisuille. Rakentamista toteutettaisiin käyttäen mahdollisimman pitkälle paikallisia ja kierrätettyjä resursseja sekä paikallista, uusiutuvaa energiaa (etenkin käsi-/talkootyövoimaa). Rakennusten sijoittelulla ja suunnittelulla pyrittäisiin minimoimaan lämmitysenergian tarve hyödyntäen paikallisia mikroilmastoja ja suoraa aurinkoenergiaa. Yhteistyö esimerkiksi paikallisten rakennus-, energia- ja puutarha-alan sekä ympäristöalojen oppilaitosten tai muiden vastaavien tahojen kanssa voisi olla hedelmällistä ja inspiroivaa kaikille osapuolille.

Edelläkin kuvattu kurssi- ja koulutustoiminta, puhepiirit, talkoot ja naapuriapu, erilaiset vuodenkiertoon liittyvät juhlat sekä pitkällä tähtäimellä esimerkiksi oman koulun perustaminen olisivat varteenotettavia mahdollisuuksia. Päätöksentekoa yhteisiin asioihin liittyen harjoitettaisiin sosiokraattisin menetelmin. Kukin huolehtisi omasta toimeentulostaan, ajatuksena kuitenkin ”enemmän vähemmällä” – paikallinen vaihtotalous ja pienimuotoinen yritystoiminta kotitarveviljelyn ohella riittäisivät pitkälle, kun elinkustannukset pyrittäisiin minimoimaan ja tarpeet tyydyttämään paikallisesti. Kylä ja sen asukkaat toimisivat paitsi perinteisen tiedotaidon ylläpitäjinä ja jakajina, myös aktiivisena osana kulttuurin muutoksen edistämistä osoittaen, että ihminen voi luoda monimuotoisuutta ja hyvinvointia, joka kumpuaa muusta kuin kulutuksesta ja omistamisesta. Vaatimaton ja luonnonmukainen elämä voi kokonaisuudessaan olla rikasta ja merkityksellistä. Runsauden kulttuuri syntyy luottamuksesta, kiitollisuudesta, arvostuksesta, irti päästämisestä ja virran mukana kulkemisesta, jakamisesta sekä yhteistyöstä.

Ajatuksena olisi myös, ettei maata tarvitsisi ostaa eikä myydä, vaan jokaisella olis perusoikeus pitää huolta hehtaaristaan ja elättää itsensä siitä. Syksyllä 2014 Salon Polkuja kohtuuteen -kansalaisseminaarissa (järjestäjänä Salon TaKoPaja) kypsyi ajatus uuden säätiön perustamisesta. Suomessa on jo luonnonperintö- ja luonnonmetsäsäätiö, jotka hankkivat lahjoitusvaroin metsää suojeluun (hyvään tarkoitukseen) - tarvetta olisi "Elämänsuojelun säätiölle" tai "Kotitilasäätiölle", jonka kautta hylätyt tilat ja lepäävät pellot voitaisiin asuttaa ja herättää henkiin ja rakentaa kestävää kulttuuria ilman tarvetta ostaa ja omistaa maata. Miten tämä käytännössä toteutetaan - osaisitko sinä auttaa? Tai olisitko valmis lahjoittamaan palan valoisampaa tulevaisuutta?